Tulosta

Työnantaja etsii työntekijää – vai toisin päin?

Tähtitaivas

Tein jokin aika sitten kyselyä eri alojen työnantajille heidän rekrytointitarpeistaan. Keskustelimme myös rekrytointikäytännöistä ja tulevaisuuden näkymistä. Yksi keskusteluista jäi erityisesti mieleeni. Työnantajalla olisi selvästi ollut tarvetta ainakin yhdelle uudelle työntekijälle, mutta hän ei ollut laittamassa työpaikasta avointa työpaikkailmoitusta. Miksi?

Syitä oli monia, mutta suurin syy oli kiire. Perustyötä oli paljon ja siitä ajan irrottaminen rekrytointiprosessille tuntui liian suurelta. Rekrytointiprosessi pitäisi kuitenkin laatia ensin hyvä ilmoitus avoimesta työpaikasta, valmistautua vastaamaan hakijoiden kysymyksiin, lukea hakemuksia, etsiä parasta vaihtoehtoa hakijoiden joukosta, tehdä haastatteluja, vastata kohteliaasti kaikille hakijoille prosessin jälkeen valinnan tuloksista ja niin edelleen. Kun työnantaja laittaa avoimen työpaikkailmoituksen, hakemuksia saattaa tulla paljon.

Toki työnantaja olisi voinut käyttää apuna rekrytointialan yritystä. Mutta tällä työnantajalla oli toive: ”Jos tuosta ovesta tulisi sisään henkilö, joka kertoisi, että olisi kiinnostunut työskentelemään tässä työpaikassa, kutsuisin hänet heti peremmälle, tarjoaisin kahvit ja keskustelu työmahdollisuudesta voisi heti alkaa.” Työnantaja kiteyttikin ajatuksensa näin: ”Miksi työnantaja hakee työntekijää? Miksei työnhakija etsi itselleen sopivaa työnantajaa?”

Oletko sinä koskaan laittanut avointa työhakemusta työpaikkaan, jonne toivoisit pääseväsi töihin? Tai käynyt kysymässä paikan päällä? Jos et ole vielä, voisitko tehdä niin?

Työnantajalla olisi selvästi ollut tarvetta ainakin yhdelle uudelle työntekijälle, mutta hän ei ollut laittamassa työpaikasta avointa työpaikkailmoitusta. Miksi?

Avoin työhakemus kertoo aina sinun kiinnostuksestasi työnantajaa kohtaan ja motivaatiostasi tulla heille uudeksi työntekijäksi. Monet jännittävät avoimen työhakemuksen lähettämistä aivan turhaan. Sen pitäisi olla työnantajalle viesti siitä, että sinä arvostat heitä.

Avoimen hakemuksen voi laittaa monella tavalla matkaan. Monen työnantajan nettisivuilta löytyy valmiiksi lomake, jonka kautta voi laittaa avoimen hakemuksen suoraan. Sivuilla voi olla myös muita ohjeita sille, miten avoin hakemus parhaiten tulee perille.

Monesti voi myös laittaa työnantajalle sähköpostilla viestin, jossa kertoo haluavansa heille töihin tiettyyn tehtävään, perustellen napakasti, miksi haluaa juuri heille töihin. Halutessaan viestiin voi jo liittää mukaan myös ansioluettelon tai esittelyvideon.

Joihinkin paikkoihin voi soittaa tai jopa mennä käymään paikan päällä. Näissä tilanteissa keskustelun aloituksessa on tärkeää aina ensin varmistaa, että toisella on juuri sillä hetkellä sopivasti aikaa keskittyä keskusteluun ja hän on varmasti oikea henkilö puhumaan asiasta. Muuten saattaa hyvä markkinointipuhe mennä hukkaan.

Voisitko sinä löytää seuraavan työnantajasi itse? (Ennen kuin hän lähtee etsimään seuraavaa työntekijää ja joudut kilpailemaan monien muiden hakijoiden kanssa samasta työpaikasta.)

Titta Koskela

Titta Koskela pyörittää Cimson Koulutuspalveluissa Pohjoisen Suomen urasuunnittelu- ja työnhakupalveluja.