Cimson Koulutuspalvelut

Olemme suomalainen valmennustalo ja työurien kehittäjä. Valtteja ovat kokemus, paikallisuus, ihmisläheisyys ja eteenpäin katsomisen taito. Toimimme valtakunnallisesti, ja meillä on kuusi aluetoimistoa. Palveluihimme osallistuu vuosittain tuhansia asiakkaita. Työtä meillä tekee satakunta työuraratkaisujen ammattilaista.

Valmentajia suunnittelemassa palvelua toimistossa.

Hyvää työtä yli 30 vuotta

Jyväskylä 1990. Matka etulinjaan työurien kehittäjäksi alkoi Jyväskylässä yli 30 vuotta sitten, kun Cimson Oy:n peruskivet muurattiin. Näkynä oli rakentaa sellainen yritys, jolla on merkitystä ja jossa rohkaisu uuteen toimintaan on kantava voima. Jo pian Cimson järjesti ensimmäiset valmennukset. Toiminta laajeni ensin Keski-Suomessa ja lopulta eri puolille Suomea. Alkupuolella Cimson keskittyi erityisesti aloittavien yrittäjien ja uutta suuntaa tarvitsevien työikäisten tukemiseen. Alkuvuosista toimintamme on laajentunut laajasti työelämää palvelevaksi Cimson-perheeksi. Työurien kehittämisestä ja valmennuspalveluista vastaa Cimson Koulutuspalvelut.

Tänään. Cimson Koulutuspalvelut on ammatillisen ohjaustyön, urasuunnittelun, työllistymisratkaisujen ja yrittäjyyden asiantuntija. Kehitämme koko ajan myös yhä parempia tekemisen malleja.

Yhteistyökumppaneihimme kuuluu julkisen sektorin toimijoita, yrityksiä ja koulutusorganisaatioita koko Suomessa. Olemme tehneet tiivistä yhteistyötä ELY-keskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kanssa lähes toimintamme alusta saakka.

Työllistämme liki sata eri alojen valmentamisen, koulutuksen ja työllistämisen osaajia, joilla on yhteinen päämäärä.

Uskomme, että jokaisella on mahdollisuus onnistua oman työuransa suunnittelussa ja ottaa askelia uuteen. Avain on pysyä mukana muutoksessa – ja siinä me pystymme auttamaan.

Suomen Vahvimmat -sertifikaatti on merkki yrityksen erinomaisista taloudellisista tunnusluvuista, positiivisista taustatiedoista ja hyvästä maksukäyttäytymisestä. Sertifikaatti myönnetään ainoastaan yrityksille, joilla on vahva luottoluokitus.

Kokemuksia, palautteita

“Palvelu oli todella hyvä ja ihmisläheinen. Valmentajat olivat asiantuntijoita. Pitivät todella hyvää huolta asiakkaista. Apua ja neuvoa sai tarvittaessa. Opin paljon uutta. — Suosittelen lämpimästi!!”
Focus Työpolut -palvelun asiakas

Lue lisää kokemuksia Cimson Koulutuspalveluista.

Lue lisää

Hymyilevä nainen

Arvot

Uskomme arvojen vaikuttavan siihen, millä asenteella, otteella ja tavoitteilla työtä tehdään.

Lue lisää

Nainen ja mies keskustelee

Rekrytointi

Haluatko mukaan valmentajaverkostoomme? Ota yhteyttä toimitusjohtaja Mikko Kotroon ja kysy mahdollisista avoimista työpaikoista.

Lue lisää