Cimson Koulutuspalvelut tarjoaa Kelan ammatillisen kuntoutuksen työkokeilu- ja työhönvalmennuspalvelua useilla alueilla (Pohjois-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Päijät-Häme ja Keski-Suomi). Kuntoutuksen aloitusvaiheen tapaamiset toteutetaan maakuntakeskuksissa (Oulu, Tampere, Lahti ja Jyväskylä), jota seuraa työjakso ensisijaisesti asiakkaan lähiseudulla.
Mitä Kelan ammatillinen kuntoutus tarkoittaa?
Kelan ammatillinen kuntoutus on tarkoitettu työikäisille henkilöille, joiden työ- tai opiskelukyky on heikentynyt ja lääkäri arvioi ammatillisen kuntoutuksen tarpeen. 16–29-vuotias nuori voi hakea mukaan ilman lääkärin lausuntoa myös toimintakyvyn heikentymisen vuoksi. Tavoitteena on tukea työelämään palaamista, siellä pysymistä tai uuden urasuunnan löytämistä.
Ammatillisen kuntoutuksen palveluihimme kuuluvat:
Työkokeilu
Työkokeilun tavoitteena on selvittää työ- ja toimintakykyä sekä tukea suuntautumista työelämään tai uudelle alalle. Työkokeilu toteutetaan aidossa työympäristössä, ja sen avulla voidaan arvioida asiakkaan sopivuutta tiettyihin työtehtäviin tai ammattialaan.
Työkokeilu suunnitellaan yksilöllisesti yhdessä asiakkaan, Kelan ja työpaikan kanssa. Asiakas saa ohjausta ja tukea työskentelyyn ja jatkosuunnitelmien tekemiseen koko kuntoutuksen ajan. Tavoitteena on löytää realistinen ja kestävä polku työelämään.
Työhönvalmennus
Työhönvalmennus on yksilöllinen ja tavoitteellinen kuntoutusmuoto, joka tukee työllistymistä avoimille työmarkkinoille tai yrittäjäksi. Kuntoutus kirkastaa osaamista ja vahvistaa työnhakutaitoja. Kuntoutus tarjoaa konkreettisen suunnitelman ja reitin työelämään palaamiseksi.
Valmentaja kulkee asiakkaan rinnalla koko prosessin ajan työnhaun suunnittelusta työsuhteen alkuvaiheen tukeen. Työhönvalmennuksen tavoitteena on edistää pysyvää työllistymistä ja vahvistaa valmiuksia toimia työelämässä omien voimavarojen mukaisesti. Yrittäjyyteen suuntaava kuntoutus edistää yritystoiminnan käynnistämistä. Tällöin asiakas työskentelee kuntoutuksen aikana omassa yrityksessään tai perustaa sellaisen.
Kenelle palvelu sopii?
Palvelu on tarkoitettu henkilölle:
- jonka työkyky on heikentynyt terveydellisistä syistä,
- joka haluavaa selvittää omia työmahdollisuuksiaan ja
- joka tarvitsee yksilöllistä tukea työllistymiseen tai yrittäjyyteen.
Miten kuntoutukseen haetaan?
Työkokeiluun tai työhönvalmennukseen haetaan Kelan kautta.
- Kelassa kuntoutuksen asiantuntija auttaa löytämään sopivan valmennuksen. Cimson koulutuspalvelut voi valita kuntoutuksen palveluntuottajaksi seuraavilla alueilla: Pohjois-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Päijät-Häme ja Keski-Suomi.
- Työnhakija-asiakas voi saada työllisyyspalveluista opastusta hakemiseen. Samoin terveydenhuollon ammattilaiset voivat neuvoa kuntoutukseen hakemisessa.
- Apua saa myös Kelan valtakunnallisesta palvelunumerosta, p. 020 692 205.
Miksi valita Cimson Koulutuspalvelut?
- Vankka kokemus Kelan ammatillisesta kuntoutuksesta
- Paikallinen osaaminen eri maakunnissa
- Yksilöllinen ja käytännönläheinen ohjaus
- Tiivis yhteistyö työnantajien kanssa
- Tavoitteena pysyvä työllistyminen
Cimson Koulutuspalveluiden valmentajille on tärkeää, että asiakas saa realistisen ja kannustavan tuen tilanteeseensa – olipa tavoitteena paluu aiempaan työhön, alanvaihto tai kokonaan uusi suunta.