Tulosta

Harrastuksesta osaamista

Painoja nostamassa

Vapaa-ajallakin viisastuu

Osaamisen nimeäminen on yhä näkyvämmässä roolissa työnhaussa. Näin on myös Työmarkkinatori–sivustolla. Hakupalvelu on esimerkiksi korvaamassa työ- ja elinkeinohallinnon CV-nettipalvelun. Työnhakija voi tehdä Hakupalveluun profiilin avittamaan sopivan työpaikan löytämistä. Työnantajalle Hakupalvelu on kanava etsiä työntekijöitä avoimeen työpaikkaan.

Kun ensimmäisen kerran tutustuin palveluun, ilahduin huomatessani, että Hakupalvelu ohjaa työnhakijaa pohtimaan harrastusten ja luottamustoimien kautta tullutta osaamista. Aikaisemmissa blogikirjoituksissa olen käsitellyt osaamista oman persoonan ja yleisten työelämätaitojen näkökulmasta, koska niitä ei mielestäni riittävästi nosteta esille työnhaussa. Harrastukset ovat kuitenkin se osaamisen lähde, jota vähiten hyödynnetään työnhaussa.

Harrastuksilla ja luottamustoimilla voi olla vaikutusta työn saamiseen monestakin näkökulmasta. Vapaa-ajan toiminta tukee työntekijän fyysistä ja/tai psyykkistä jaksamista. Niiden kautta syntyvät sosiaaliset suhteet, onnistumisen kokemukset ja rentoutuminen ovat tärkeää vastapainoa työlle. Näistä syistä harrastuksia kannattaa tuoda työhaastattelussa esille. Harrastus voi olla joissain tapauksissa osaamisen kehittymisen tärkeä tai jopa tärkein väline. Siksi myös vapaa-ajalla kehittyvä osaaminen kannattaa kartoittaa huolella.

Osaaminen kertyy ajan kanssa, ei yhdellä rysäyksellä. Harrastusten tai muun vapaa-ajantoiminnan kautta kertyminen voi olla lähes huomaamatonta, kun opittuja asioita ei välttämättä harjoita päivittäin. Silti harrastusten ja esimerkiksi luottamustoimien kautta tullut osaaminen pitäisi pilkkoa osaamisalueiksi samalla tavalla kuin työkokemuksen kautta kertynyt osaaminen.

Oma tarinani on käytännön esimerkki siitä, miten harrastuksen kautta kertynyttä osaamista voi käyttää työelämässä. Harrastan voimanostoa kilpailumielessä. Urheiluseuraan liittymisen jälkeen minua pyydettiin hoitamaan voimanostojaoston kilpailijoiden kisatulosten ilmoittamista paikallislehteen. Ensimmäisestä muutaman rivin ”uutisesta”, jonka ammattitoimittaja muokkasi lähes kokonaan uusiksi, on edetty tilanteeseen, jossa toimittajat eivät enää juurikaan muokkaa tekstiäni. Kahden vuoden aikana osaamiseni liittyen kirjoittamiseen, tiedottamiseen ja markkinointiin sosiaalisessa mediassa on kehittynyt valtavasti.

Kirjoitan kisajuttuja ja muitakin lajiin liittyviä juttuja kolmeen eri lehteen. Pyrin aina vertaamaan lähettämääni juttua toimittajien editoimiin juttuihin, jotta kehittyisin sitä kautta paremmaksi. Olen huomannut, että myös työtehtävissä kirjoittaminen on aikaisempaa helpompaa ja nopeampaa.

Toinen harrastuksen kautta kehittynyt osaamiseni on sosiaalisen median hyödyntäminen tiedottamisessa ja markkinoinnissa. Olen voimanostojaoston Facebook- ja Instagram-tilien päivittämisen kautta oppinut käyttämään sosiaalista mediaa sujuvasti. Opiskelussa olen yrityksen ja erehdyksen lisäksi hyödyntänyt muun muassa YouTubesta löytyviä videoita ja internetissä olevia asiantuntijoiden blogikirjoituksia ja artikkeleita. Olen pystynyt siirtämään osaamisen työhöni ja yritystoimintaa suunnittelevien kanssa hyödynnän sometaitojani viikoittain.

Myös voimanostojaoston sihteerin tehtävä on erinomainen oppimisen lähde. Tehtävä hioo ja kehittää ihmissuhdetaitojen lisäksi myös organisointitaitoja erilaisiin kisajärjestelyihin liittyen. Varainhankintaan ja sponsorointiin liittyvät asiat avaavat näköaloja kolmannen sektorin ja erityisesti urheiluseurojen haasteisiin.

Myös lajin treenaamisesta ja kilpailemisesta syntyy vahvuuksia ja osaamista, jota voi hyödyntää työelämässä. Treenaamisen kautta on entistä vahvemmin kirkastunut se, että oppiminen ja kehittyminen ovat pitkäjänteistä työtä. Kehittymistä ei tapahdu, jos ei näe vaivaa sen eteen. Samoin on työelämässä: jos työntekijä haluaa edetä omassa työtehtävässään ammattilaiseksi, se vaatii ahkeruutta ja halua oppia sekä työssä että mahdollisesti myös omalla ajalla. Myös tylsät rutiinityöt on tehtävä hyvällä motivaatiolla.

Osaaminen on palapeli, jossa erilaiset palat täydentävät toisiaan ja luovat toimivan kokonaisuuden. Harrastukset ja muu vapaa-ajantoiminta ovat yksi osaamispala, joka kannattaa hyödyntää työnhaussa. Siksi kannattaa käynnistää osaamisen kartoittaminen tämän vähemmän hyödynnetyn osaamispalan osalta.

Päivi Ristolainen

Päivi on osaamisen tunnistamisen asiantuntija ja luotsaa koulutus- ja valmennuspalveluja Pirkanmaan alueella.