Yrittäjyyden kutsu

Yrittäjyys ei ole joka miehen ja naisen laji. Maailman lyhin työmatka tuumasta toimeen on joillekin vain liian pitkä. Toisilta epävarmuudessa eläminen vie yöunet. Osa löytää rohkeuden ja riskinoton vain sanakirjasta. Loppuja ajatus itsensä ja oman osaamisensa myymisestä kauhistuttaa. Kaikista ei vaan ole yrittäjiksi. Siitä ei ole ketään moittiminen.

Aiempina vuosikymmeninä ekonomit eivät alkaneet yrittäjiksi. Itsekin sain opiskelijana rokotuksen yrittäjyyttä vastaan. Merkonomiyrittäjiä oli jonkin verran, merkantteja jo enemmän. Useimmilla, kuten yrittäjäesikuvallani, oli sekstanttitausta eli kuusi vuotta kansakoulua. Ilahduttavaa on, että yrittäjyysilmapiiri on muuttunut. Nuoret näkevät yrittäjyyden nykyisin todellisena uravaihtoehtona.

Ensikokemukseni yrittäjyydestä sain Mannerheimin Lastensuojeluliiton kevätmerkkien myyjänä, kun olin seitsenvuotias.
– Ostaaks täti kevätmerkin, kuului vakuuttava myyntipuheeni.

Roikuin tätien hihapuolessa kuin takiainen. Merkkejä möin niin paljon, että sain tienestin lisäksi vapaaliput Linnanmäen huvipuistoon.

Yrittäjäksi aloin 41-vuotiaana, kun olin tuumailut asiaa kuukauden päivät. Pitkäaikainen työni oli juuri päättynyt odottamatta.

Yritysideani oli tehdä mitä vain, josta saisi rahaa, joten se oli kieltämättä fokukseltaan laaja ja epämääräinen. Tuolloin elettiin vuotta 1995. Päätin panna kaikkeni peliin vuodeksi. Opin, että menee kaksi vuotta, ennen kuin todella näkee, lähteekö homma lentoon. Lentoa on nyt jatkunut lähes kolme vuosikymmentä neljän eri toimialalla toimineen yrityksen sarjayrittäjänä.

Aloitin pitämällä lasten maksullista luistelukoulua. Myöhemmin seurasivat paperien maahantuonti, toimistohotelli ja av- ja ohjelmistoalan teknologiayritys. Vaatimattomasta alusta huolimatta tärkeintä oli, että olin ottanut ensimmäisen askeleen ja lähtenyt liikkeelle. Paikallaan seisovan auton ohjauspyörää on raskasta kääntää, mutta kun auto on liikkeessä, ratti kääntyy kevyemmin ja menolle voi antaa paremmin suuntaa. Myöhemmin oivalsin, että ellen olisi ottanut ensimmäistä askelta, en olisi koskaan löytänyt seuraavaa tilaisuutta ja liikeideaa, joihin tarttua.

Kerran toimitin paperitilausta kirjakauppaan.
– Ei me tiedetty, että sä olet niin rikas, myyjätär lausui yllättäen.

Hetken olin aivan ymmällä. Sitten välähti. Olin komeillut paikallisen puhelinfirman asiakaslehden kannessa toimistokolossin edessä. Sisäsivulla olin 26-paikkaisen neuvottelupöydän ääressä. Myyjät luulivat, että omistin kyseisen kiinteistön. Reagoin tyynesti ja halusin säilyttää imagoni.

Marraskuisille lehtien verosivuille en ole yltänyt, mutta elannosta, mielenterveydestä ja itseni toteuttamisesta olen saanut nauttia.

Ajassa on tilausta yrittäjyydelle ja yrittäjämäiselle suhtautumiselle. Kuuletko kutsun? Monista löytyy yrittäjäainesta, kun vain uskaltaa.